Voisin mennä salaatin kanssa naimisiin

“Hei, ikävä sun salaatteja. Voisit uudelleen buustata niitä taas.“

Sain lukijapalautetta. Väkevää asiaa salaatista ja tulen tarttumaan tähän juuri niin pontevasti ja antautuen, mitä vihreä kulta osakseen ansaitsee. Suurinta salaatinhimoa laannuttamaan tulen nostamaan aluksi vanhoja salaattipostauksiani. Avauksena toimii tälläkin kertaa salaattiblogin ensimmäinen postaus vuodelta 2012. Tässä päätähtenä on parmankinkku-munakoisosalaatti.

5.6.2012

Rakastan salaatteja. Ne toimivat niin arjessa kuin juhlassa, alkuruokana ja kinkkusämpylän välissä. Salaatti hellii pedillään lisukkeitaan ja nostaa reissumiesleivät toiselle tasolle. Parasta salaatissa on, ettei salaatti ikinä pröystäile. Se ansaitsee sivuosa-Oscarin pyyteettömästä työstään, sillä salaatti, jos mikä kunnioittaa muita raaka-aineita ja antaa niille ansaitsemansa syvyyden. On suola ja pippuri - ja salaatti. Tätä pyhää kolminaisuutta on vaikea rikkoa.

Ajatus salaattiblogista heräsi tämän salaatin äärellä. Salaattien valmistaminen on parhaimmillaan ihanaa ja luovaa, mutta välillä ideat lyövät tyhjää ja silloin olisi poikaa, jos olisi mahdollista etsiä inspiraatiota vanhoista herkuista.

Parmankinkku-munakoisosalaatti

• tavallista vihersalaattia

• kirsikkatomaatin puolikkaita

• päälle suolaa, pippuria, basilikaöljyä ja valkoista balsamicoa. 

• parmankinkkua käärittynä

• grillattua munakoisoa (Pirkka-purkki)

• pikamarinoituja herkkusieniä (öljyä, suolaa, hippu valkoviinietikkaa ja pasta basilico -mausteseosta). 

Nam.

Oi salaatti, voisin mennä kanssasi naimisiin.