Haamuisia tunnelmia
Tosiaan. Oli haamujuhlat, juhlittiin kuusivuotiasta. Oli oikeastaan tosi kivaa.
Haimme haamujengin päiväkodilta ja riehakkaissa tunnelmissa kävimme läpi vihjerataa, joihin olin riimitellyt parin rivin vihjeitä. Yhdellä rastilla löytyi noitalakit ja riimit kehotti siirtymään pimeään, jossa kuului noidan ääni kimeä. Taloyhtiön kellarikierros taisi olla aika eksoottinen kokemus. Toisella rastilla pyydettin nostamaan katseet ylös ja keinuillehan sitä oli vihjeen mukaan mentävä.
Kaivoin jouluvalot esiin ja pääosin juhlia vietettiin pimeässä koristevalojen loisteessa. Seinälle hämähäkki kutoi mustasta villalangasta seitin.
Juhlapöytä katettiin säkkikankaan päälle ja yhdessä päivänsankarin kanssa painettiin pellavalle haamukaitaliinat. Tyttö valitsi itse haamun, sillä halusi iloisen haamun. Säkkikangas, musta ja valkoinen oli todella herkullinen yhdistelmä, yllätyin kovasti, miten kauniilta pöytä näyttikään.
Jokaisen vieraan lasissa luki oma haamujuhlanimi, kuten Verinen Käsi, Säikky Hämähäkki ja Räkälepakko. Laseista juotiin taikapillillä mansikka- ja vaniljamaitoa.
Eleonoran juhlista bongasin idean haamusuukoista. Unohdin, että sokerikuorrutetuubi pitäisi pehmitellä kuuman veden alla ja jouduin hieman tuotekehittelemään silmiä. Nyt kun truuttasi silmät kahdesta eri suunnasta sai aikaan tyttöhaamuja ripsineen...
Haamupinjata oli ensikosketukseni pinjatoihin. Esikoinen oli etukäteen varoittanut, että hän ei pidä pinjatoista, koska se on aina niin sekava ohjelmanumero ja voihan hitsinpitsit, miten oikeassa tyttö oli. Ihan kauheaa sähellystä, niin pinjatan hakkaaminen kuin karkkien jakaminenkin. Onneksi kukaan ei kumauttanut toista kepillä päähän ja karkkiakin lopulta saatiin, vaikka mitään karkkisadetta ei tullutkaan. Pikemminkin pinjata lötsähti maahan kuin vanha kortsu.
Uh. Mutta tulipahan sekin pinjata askarreltua!
Karkit sullottiin mustiin paperipusseihin, jotka oli koristeltu pääkalloilla.
Nyt on kauhun kartanon ovet suljettu vuodeksi. Saa nähdä mitä mieltä haamuviikoista olen silloin...