Kuratoidun tiedon ähky (ja vielä vapusta 2013)
Tältä näytti Naantalin Kaivohuone vappuna 2013. Oli kuin olisi kotiin palannut
. Hyvää ruokaa, kiva miljöö, paras seurue. Pianisti puuttui, mutta ruokalistassa oli monia uusia, iloisia yllätyksiä! Nams! Olisi kiva kuulla, missä muualla turun seutulaiset käyvät vappubrunsseilla? Ei sillä, että kovin herkästi enää vaihtaisin hyväksi todettua toiseen, mutta jos kuitenkin vaihtelu virkistäisi...
Vappu meni muutenkin oikein maukkaasti. Isäntäperheemme loihti etelän hetelmät -teemalla ihanan raikkaita herkkuja. Feta-vesimelonisalaattia, sitruunakanaa, rommimarinoituja ananaksia kookoksella... Olipa perheen emäntä uskollisena blogin lukijana hankkinut minulle ihan oman tippaleivänkin,
viime vuotinen pettymykseni korjaajaksi
. No, nyt on tippaleipää maistettu. Arvioni on, että se oli ihan kivaa askartelua, mutta ehkä tämä yksi kerta riittää kattamaan kokemukseni kyseiseen kausileivonnaiseen.
Vappurapsa tulee hieman perässä laahaten, mutta sille on syynsä. Olen ähkynä kaikkeen helppoon minulle valmiiksi omien mieltymyksieni mukaan kuratoituun sisältöön. Pinterest pukkaa inspiraatiota toisen perään täsmänä. Bloglovin rummuttaa ihania blogeja ja uusia postauksia tauotta. Kavereilla on kivaa Facebookissa ja luen ystävieni, eli kaltaisieni linkkaamat uutiset. En lehdilläkään haasta itseäni, vaan luen kevyimmät ja iiseimmät uutiset. Googlekin täsmäilee hakutuloksiaan juuri minulle.
Kukaan ei enää haasta minua. Enkä minä selvästi ole kaivannut haastamista, itsepä olen kevyet infoväylät itselleni luonut.
Blogeissa hämärtyy usein ajan myötä blogimainen henkilökohtaisuus ja editoitu toimitettu materiaali. Tuntuu, että bloggaaminen alkaa henkilökohtaisena, mutta usein suosion myötä sisältö muuttuu edemmän toimitetummaksi. Se saattaa olla ihan luonnollinen kehitys, kaipaahan kirjoittajat varmasti uusia haasteita, mutta usein juuri se persoonallisuus katoaa, josta itse niin kovasti pidän. Toisaalta juuri toimitettua sisältöä minä kaipaan kuratoidussa ähkyssäni, mutta en kaipaa sitä kuitenkaan blogeihin.
Kaipaan verkkomediaa, joka koukuttaisi, mutta samalla haastaisi minut.
Twitter oli päässyt jo Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen kanteen, mutta minusta tuntuu, että sosiaaliset mediat alkaa olla jo aika passee. Nyt tämän kaiken nousuhumalan jälkeen on aika saada rinnalle laadukasta toimituksellista materiaalia, joka uuden tekniikan huumassa on kadonnut.
Löysin
. Se oli mukavan raikas ja erilainen normaaliin blogivirtaani verrattuna. Hanna haastoi minut. Parasta on myös se, että pidempää pähkinää kaivatessani hänen sivuiltaan löytyy myös makupaloja kirjoittamistaan artikkeleista.
Tänä aamuna kaipasin taas jotain muuta ja yllätyksekseni
Jensen sivusi samaa teemaa itsekin
.
"Olen epäkelpo tähän aikaan."
Aikaan, jossa pitäisi olla välkkynä tuottamassa sitä nopeaa hetkessä ohi humisevaa sisältöä. Väitän kyllä, että murros tästä alkuhuumasta on jo taittumassa. Ei tätä nopeasti tuotettua ja nopeasti ohi vilahtavaa kerrontaa jaksa ilman laadukasta vastapainoa.
-
Otin
opikseni, koska huomasin taas toistavani tuttua ja turvallista turkulaisen kerronnan kaavaa. Siis sitä, että ensin pohjustetaan, sitten varmistellaan ja vielä tuplavarmistetaan, että hitaimmatkin pysyvät perässä. Kun jutun kliimaksiin vihdoin päästään, ketään ei enää kiinnosta, koska homma lässähti suurin piirtein siinä keskivälin paikkeilla.
Kukaan ei ole niin hidas kuin turkulainen tarinankerronta olettaa.
Miten hienosti tällä kertaa kasasinkaan kolmioni! Ensin kerroin tärkeimmän, eli latasin vappukuvat ja sanoin että hyvää oli. Sitten menin suoraan asiaan ja yhdellä lauseella kerroin sanottavani. Ähkyttää, kun tulee niin pureskeltua ja itseni ja ystävieni kuratoimaa tietoa. Loppuun jahkailua ja pureskelua niille, joita vielä kiinnostaa. Hyvä minä! Unohdan kaiken kuitenkin viimeistään huomenna ja jatkan tutulla turkulaisen laahaavalla poljennolla.
-
Loppuun vielä ajatus. Olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin verkon kautta. Se ei ole enää ihme juttu, uskon kaikilla olevan jo ystäviä verkosta. Koska moni läheisimmistä kavereistani on alunperin verkkotuttavuuksia, minusta on ihan mielettömän ihanaa, kun joskus jonkun pinterest-boardia tai blogia lukiessa iskee häivähdys:
"mä niin tajuan tätä tyyppiä"
. On siinä kuratoidussa sisällössä puolensa. Se näyttää, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka voisivat olla ystäviäsi.