Mitä kuuluu?

Huh huh.

Mitä kuuluu? Ostimme kodin parvekkeemme alta. Koti oli ollut tyhjänä koko sen ajan kun kadulla asuimme. Neljä vuotta. Löysimme asunnon vuosi sitten.  Jouluaattona veimme isäni kävelylle kodin ikkunoiden taakse. Hankeen jäi kuudet jalanjäljet.  Palatessa takaisin Joulupukki vilkutti kolmannen kerroksen ikkunasta.

Rakastuimme asunnon pohjaan ja tunnelmaan. Mahdollisuuksiin ja kummallisuuksiin. Minä ihastun usein niihin, joissa muut eivät näe mitään.

Mikään ei ole kauniimpaa kuin potentiaali ja kasvu sitä kohti.

Minulla oli vahva visio, miltä asunto näyttäisi, kun se olisi käyty seinä ja nurkka kerrallaan läpi. Välillä kuva katosi ja jäljellä oli vain typertynyt kysymys: miksi olemme tässä? Ilahtuneena otin ne hetket vastaan, kun visio palasi mieleen. En kuitenkaan kaunistele. Kun on puoli vuotta ilman kunnollista keittiötä, optimistisuus katoaa iloisimmalta kukkaistytöltä.

Meillä oli astianpesukone kylpyhuoneessa, kaksi multasäkkiä päällä, ettei se kaadu ja heitä astioita syliin. Näin kävi pari kertaa. Silloin painona oli vain yksi multasäkki. Rumia lautasia ei tietenkään mennyt rikki yhtäkään. Vanhasta keittiöstä hävisi pala kerrallaan. Väliaikainen keittiö oli levittäytynyt olohuoneen puolelle.

Vuosi sitten asunnon myynti-ilmoituksessa oli ylin keittiö. Alempana on kuva vielä viime viikolta.

Minun luullaan usein teitittelevän, vaikka sitä en tee. Epäilen sen olevan turkulaista kulttuuriperintöä. Samoin sanon usein meidän tehneen asioita, vaikka oma osuuteni olisi kovinkin mitätön. Tästä en kuitenkaan voi ottaa kuin suunnittelun kunnian. Mieheni muutti keittiömme ihanaksi taivaaksi. Huoneeksi, jossa ymmärrän taas, miksi asunnon ostimme.

Viikonloppuna meillä jo juhlittiin. Valmista keittiötä ja yksitoistavuotiasta. Mikä ilo voikaan tulla keittiön vesipisteestä, uudesta hellasta ja ruokapöydästä, jolla on vain yksi kukkamaljakko.