Nainen vailla kateutta ja tupaa

Terveisiä lomalta! Ollaan huhkittu sisämaassa, merillä ja rannikolla. Nyt on kyläluudat lakaistu takaisin kaupunkiin. Muiden ihanilla mökeillä ja upeissa maisemissa vierailleena olen mutustellut paljon kateutta. Olen jo pitkään sanonut, että olen nainen vailla kateutta. Mustikanvarpujen keskellä, järven rannalla ymmärsin, että tällaiset kesäunelmat ovat asioita, joista voisin ihan aidosti ja kaunistelematta tuntea kateutta. Yritin, yritin ja oikein patistelin itseäni kateelliseksi.

En onnistunut.

Minulle kateus on negatiivinen tunne. Tunsin kyllä valtavaa haikeutta, tietoisuutta siitä, että oma talo tupajumeineen kaikkineen on joskus saatava. Joko kesä- tai arkikäyttöön. Mutta olinko kateellinen? En. Minusta oli aivan ihanaa, että olin saanut kutsun järviparatiisiin, että sain kahden päivän ajan nauttia siitä kaikesta ihanasta, joka niin kokonaisvaltaisesti ympäröi minut.

Samaa mietin avomerellä, saaressa. Majapaikkamme oli vanha hirsitalo, aikanaan kahden perheen "paritalo", jossa oli molemmille perheille isot tuvat ja oma eteinen. Nyt asunnot oli jo yhdistetty. Reissu oli niin hieno, että pelkästään makuuhuoneen seiniä katsellessa, merituulen pyyhkiessä kasvoja, heinien heiluessa henki melkein salpautui. Sydän kirjaimellisesti pakahtui seistessäni vanhassa porstuassa. Räsymaton päällä oli rivi saappaita, mustia ja värikkäitä. Pienellä ikkunalaudalla kiviä, seinissä harmahtavan sinistä maalia.

Olemme innokkaita mökkiluutia, reppu on nanosekunnissa pakattu, kun joku erehtyy puolihuolimattomasti sanomaan tervetuloa. Toisten kesäkoteihin pääseminen on niin erityistä ja yksityistä, että emme voi ikinä kutsua itseämme kylään. Sitten kun kutsun saamme, ei mökillinen luultavasti ymmärräkään lahjaa, jonka tulee puolihuomaamattomasti antaneeksi.

Haikeus. Haikeus on se tunne, jonka sain tunnistetuksi. Pakahtava haikeus. En toivo mitään toiselta pois. Toisen onni ei ole viety minulta. Olen siinä mielessä kai hieman sinisilmäinen ja kokoomuslainen, että uskon jokaisen voivan saavuttaa sen, mitä täydestä sydämestään haluaa. Samalla olen aidosti iloinen ja onnellinen muiden puolesta, jos he saavuttavat hyvää elämässään. Oli se materiaa tai aineetonta.

Hyvän ystäväni mielestä kateus on oikein käsiteltynä voimavara. Kateus on tunne, joka kertoo oman elämän kipupisteet ja muutostarpeen. Kateus on niin kirvelevä ja voimakas tunne, että se pakottaa toimimaan. Ennemmin tai myöhemmin.

Menetänkö jotain tärkeää, kun en tunne kateutta?

Ehdin minä lomalla muutakin, kuin etsimään itsestäni kateellisuutta. Kuten syömään muurinpohjalettuja kermavaahdolla ja hillolla. Toimii. Aina.