Miten löytää kadonnut inspiraatio?

PÄÄKIRJOITUS 10/2019

Miten löytää kadonnut inspiraatio? Miten löytää inspiraatio ensimmäisen kerran? Kolmannen? Sadannen? Voiko luovuutta ruokkia tai pakottaa?

Lokakuussa Tiaramisu kääntää uuden luvun. Keisarinna sai yllensä uudet vaatteet ja oman domainin: tiaramisu.fi. (Oijoi, miten innoissani tästä olenkaan!) Vihdoinkin minulla on kutina pikkuvarpaassa, että aika misuilulle on nyt oikea! Lokakuussa etsitään myös keinoja houkutella, maanitella, helliä ja kovistella inspiraatiota. Sitä penteleen luovaa voimaa, joka monesti piilottelee vakkojen ja kansien alla, luimuilee pöytälaatikossa ja kurkkii komerosta.

Kadotin itse inspiraation muutama vuosi sitten. Siirryin yrittäjästä palkkatöihin ja luulin ruokkivani luovuuttaa viemällä sen harteilta tienaamisen paineen. Toisin kävi. Paineen lisäksi lähti nimittäin myös pakko. Kun ei ollut pakko, elämä ja aika täyttyi luonnostaan kaikesta muusta. Kaipuu ilmaista itseään ei kuitenkaan hävinnyt arjen alla ja soppa oli valmis.

En kaunistele asiaa. Luova tukos on tukala olotila. Luonnos tästä tekstistä, tästä teemasta, tästä sivustosta on jo vuoden takaa. Leiskassa luki ensin ”Pääkirjoitus 8/2018”. (Siitä on jo vuosi ja kaksi kuukautta. Luovassa ummetuksessa aika hiipii katalasti eteenpäin.)

Tiaramisun kasvojen kohotuksen lisäksi haaveissani on pitkä lista toteutumattomia ajatuksia ja ideoita, jotka keikkuvat listalla ”sitten joskus kun” tai ”ehkä kenties”. Kadonnut inspiraatio ei valitettavasti ole umpio, ei tyhjä, ideaton tila. Ainakaan minulla ei ole. Kadonnut inspiraatio on kuin kelluisi sekametelisopassa, jossa ei ole kykyä erotella ideoita hyviin ja huonoihin. Luovuuden kadotessa ei ole halua miettiä, mitkä ideat ovat huonoja, mitkä hyviä. Ei taitoa valita, mitkä hyvistä laitetaan odottamaan ja mitkä toteutetaan. Silloin usko omiin taitoihin ja kykyyn oppia uutta on – puf – kadonnut. (Mikä siinä muuten on, että lapsuuden lempilaulut eivät aikuisena ole enää hyviä? Puff oli lohikäärme ja niin suloinenkin vielä, mutta kuka sitä paatosta jaksaa kuunnella? Menisi kuumakivihierontaan ja suomujen värjäykseen Puff, eikä odottelisi luolassa slaavilaisella paatoksella jodlaten. Kyllä se oikeus on aina välillä otettava omiin suomuihin.)

"En oikeastaan usko unelmiin. Uskon hyviin ideoihin ja potentiaaliin, mutta muodikas unelmajargonia on harhaanjohtavaa. Unelmointi ei kannata, lapiointi kannattaa."

En oikeastaan usko unelmiin. Uskon hyviin ideoihin ja potentiaaliin, mutta muodikas unelmajargonia on harhaanjohtavaa. Unelmointi ei kannata, lapiointi kannattaa. Kun vaan tekee ja lapioi, niin valmistahan siitä väkisinkin tulee joskus. Ei ehkä priimaa, mutta valmista.

Uusi Tiaramisu on syntynyt sen ansiota, että olen kuluneen puolen vuoden aikana rakentanut itselleni pakon raameja. Olen sanonut ääneen, että jumalaare nyt räjähtää Suomen juhlagenre ja blogigenre ja podigenre ja arkigenre! Rairai ja partiparti! (Ensin hävetti pari viikkoa, mutta sitten varasin domainin ja hankin kikkareet ja kakkareet blogia varten.) Olen vuokrannut studion ja rakennan valokuvaamiselle puitteet, jotka antavat vapauden luoda kuvia omassa arjessani.

Nähtäväksi jäänee, miten hyvin toimii luovuuden ruokkimisen ensimmäinen keino, nimittäin pakko.

-

Ensimmäinen on kaunis sana. Siihen sisältyy odotusta, jännitystä, toiveita. Se on uhka ja se on mahdollisuus. Pakko ei ole yhtä kaunis sana. Pakko on rujo ja ruma sana, mutta siitä voi syntyä vaikka mitä kaunista. Tämä oli Tiaramisun ensimmäinen pääkirjoitus, joka oli pakko kirjoittaa, vaikka visioni Tiaramisusta ei ole vielä valmis. Minä nimittäin menin painamaan blogin julkiseksi, vaikka kaikki on vielä ihan kesken.

Tervetuloa!